Mukailumaalaus
Mukailumaalauksessa pyritään nimensä mukaisesti mukailemaan eli jäljittelemään. Puunmukailumaalauksessa eli ootrauksessa pyritään maalaamaan puupinnan näköistä, kivenmukailumaalauksessa eli marmoroinnissa kiveä, tavallisesti marmoria. Ootrauksella ja marmoroinnilla pyritään saamaan maalattavaan kohteeseen arvokasta ulkoasua, esimerkiksi mäntylipasto näyttämään mahongista valmistetulta, tai betonipylväs kivestä veistetyltä. Kaikki ei siis ole kultaa mikä kiiltää?
Artikkelin kuvasarja on Suomen Kädentaidot -messuilta, joilla olin koulun osastolla pitämässä työnäytöstä, tavoitteenani mukailumaalata vihreää eli Kolmårdenin marmoria.
Homma lähtee liikkeelle oikeasta pohjaväristä, vihreässä marmorissa se on (kuinka ollakaan) vihreä, maalina voi käyttää esimerkiksi Tikkurilan Empireä, jolla saa mukavan tasaisen pinnan. Jos siis haluttaisiin marmoroida vaikkapa lipaston kansi, vedettäisiin kanteen ihan ensimmäiseksi tällainen aika raikas vihreä.
Varsinaista marmorointia varten valmistetaan maali rasvattomasta piimästä ja vihreästä umbrasta, joka on maaväripigmentti. Maavärit saadaan nimensä mukaisesti erivärisistä maaperässä olevista kerrostumista, jotka lietetään, jauhetaan ja joissakin tapauksissa poltetaan värimuutoksen aikaansaamiseksi. Maavärit saavat värinsä maaperässä olevista erivärisistä metallin oksideista sekä muista mineraaleista. Piimästä ja pigmentistä sekoitetaan paksuhko maali, jota sivellään peittävä kerros. Tämän jälkeen pohja töpötellään kostealla merisienellä rakeiseksi.
Vihreälle marmorille tyypillisiä muita värisävyjä saadaan kromioksidivihreästä, Veronan maavihreästä, keltaokrasta ja poltetusta terrasta, joiden sideaineena käytetään edelleen piimää. Kutakin väriä taputellaan reiluja raitoja sen mukaan miten kuvion halutaan valmiissa työssä muodostuvan. Värien järjestys säilyy kaikissa raidoissa em. mukaisena. Ja sitten taas merisienellä töpöttelyä.
Tässä vaiheessa tehdään esim. puuvillakangasmytyn kärjellä vaaleita poikittaiskuvioita, ja sitten ei paljon muuta enää ennätäkään, sillä piimämaali kuivuu varsin sukkelaan. Maalin kuivuttua pintaan sivellään pellavaöljylasuuri, eli vernissaa (joka on keitetty pellavaöljy), johon on sekoitettu tilkat serotiinia ja havupuutärpättiä. Lasuuri kirkastaa piimämaalin värit ja sitoo sen alustaansa.
Lasuurin kuivuttua jäljellä onkin enää marmorille tyypillisten mustien ja valkoisten kuvioiden maalaaminen. Ne on helpointa maalata pellavaöljylasuurilla ohennetuilla taiteilijan öljyväreillä ja pitkällä kapeakärkisellä siveltimellä. Tämä on homman vaikein osio, sillä ainakin itselle oikea tekniikka siveltimen käyttöön on ollut vahvasti hakusessa. Maalia pitää ohentaa aika reilusti, jotta se ei jää kökölle, ja sitten pitäisi vielä saada aikaan luonnollisen näköisiä, satunnaisia kuvioita. Tämä vaihe vaatii vielä paljon harjoittelua, jotta lopputulokseen voisi olla täysin tyytyväinen. Hauskaa on kuitenkin ollut huomata, että sitkeällä harjoittelulla oikeasti myös kehittyy.
Mainittakoon lopuksi vielä, etten mennyt messuille marmoroimaan, koska olisin siinä ihan ihmeellisen etevä, vaan siksi, että messukävijöiden joukosta arvelin tuskin löytyvän ketään, joka tulisi sanomaan että ”ei sitä noin kuulu tehdä”, sen verran harvan harrastuksesta kuitenkin on kyse 😏