Ilmari Tapiovaaran Crinolette-tuoli
Ilmari Tapiovaara (1914–1999) oli 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita. Crinolette-nojatuolin Tapiovaara suunnitteli vuonna 1961. Tuoli oli Askon tuotannossa vuosina 1962-68, ja sitä valmistettiin vain 4200 kappaletta. Crinolette palkittiin yhdysvaltalaisen sisustussuunnittelijoiden yhdistyksen AID:n muotoilupalkinnolla vuonna 1963. Muita Ilmari Tapiovaaran suunnittelemia tunnettuja pinnatuoleja ovat Mademoiselle ja Mamselli.
Verstaalleni saapunut Crinolette oli jossain vaiheessa maalattu uudelleen, minkä lisäksi kylmässä säilyttäminen oli jättänyt tuoliin omat jälkensä liimausten halkeamisena ja maalin rapautumisena.
Ensi töikseni Crinolette-tuolin kunnostusta aloittaessani tarkistin tuolin osien liimausten pitävyyden. Selkänoja lukuisine pinnoineen vaikutti olevan hyvin liimauksessaan, joten katsoin parhaaksi olla ryhtymättä väkisin osia toisistaan irrottelemaan, takaisinliimaus ei tällaisessa kalusteessa nimittäin ole ihan mutkaton homma. Kylmäsäilytyksestäkin oli jo useampi vuosi, joten mitään suurta olosuhteiden muutosta ei tuoli olisi kunnostuksen myötä kokemassa, eli yllätyksiä ei sen osalta pitäisi olla odotettavissa. Tuolin jaloista sen sijaan taaempi jalkapari välipinnoineen tuntui liikahtelevan, joten hetken kun tuolia kieputteli ja varovasti taivutteli, irtosikin takajalkapari melko vaivattomasti, ja päätyi myöhemmin uudelleen liimattavaksi.
Tuolin selkänojan kaaren toisesta päästä, toisesta kädensijasta, oli jossain kohtaa irronnut isohko palanen, mutta asiakas oli onneksi sen fiksusti ottanut talteen. Alkuperäinen osa on aina sata kertaa helpompi liimata takaisin paikalleen kuin valmistaa uusi, vanhaan paikkaan täydellisesti istuva palanen. Tämä onkin hyvä muistaa, oli irronnut palanen sitten epämääräinen viilukappale tai mikä vaan – kaikki kalusteesta irtoavat osat siis hyvään talteen, vaikka et itse kalustetta olisikaan aikeissa kunnostaa tai kunnostuttaa, joku vielä tulevaisuudessa siitä kiittää!
Tuolin istuinosassa oli muutama isompi halkeama ja muutamia pienempiä, ja päädyin yrittämään niiden liimausta, vaikka liimauksen onnistumisesta ei etukäteen voinut varmaksi tietää. Istuinosa oli kylmäsäilytyksen ja ajan myötä uuden muotonsa jo tovi sitten hakenut, ja on aina arvoitus saako kappaleita enää puristettua yhteen saati pitääkö liimasauma, vai ponkaiseeko kappale vanhaan muotoonsa heti kun puristimet irrotetaan. Tällaisen monimuotoisen kappaleen puristaminen on itsessään jo melkoinen pulmatehtävä, kun yhtään suoraa, puristinta pitävää pintaa ei kappaleesta löydy. Tässä tapauksessa taisin tarvita yhdeksän erilaista puunkappaletta eli jigiä, osa muotoon veistettyjä, ja seitsemän puristinta, jotta sain sen yhden ratkaisevan, täsmälleen oikeasta suunnasta puristavan puristimen pysymään paikoillaan? Kokonaisuudessaan halkeamia ei liimaamalla saatu kiinni, joten jäljelle jääneet, mutta aiempaa kapeammat halkeamat paikattiin osin sopivaan paksuuteen hiotulla koivuviilulla, osin koivun hiontapölyn ja puuliiman seoksella.
Tuolin pohjasta löytyvää, tuolin alkuperästä kertovaa Askon tarraa piti luonnollisestikin varjella koko kunnostusprosessin ajan. Hellävaraisen puhdistuksen ja yhden kulman uudelleenliimauksen jälkeen suojasin tarran paperinpalalla ja teipillä siten, että jätin ympärille näkyviin myös raidan alkuperäistä maalia. Tuolin oli joku aikanaan valkoiseksi maalannut, ja valkoiseksi se kunnostuksen jälkeenkin haluttiin, mutta ”ylimääräisen” valkoisen kerroksen poistamisen ohessa pyrin säästämään alkuperäistä, hennon salvianvihreää sävyä mahdollisimman paljon.
Liimaushommien, maalinpoiston ja muiden pikkuaskareiden jälkeen olikin jäljellä enää maalaus. Usein pinnatuolit tavataan ruiskumaalata, mutta koska kyseinen kaluste moninaisten muotojensa vuoksi ei ole helpoin ruiskumaalattava, päätin ottaa homman sivellinmaalausharjoituksen kannalta, ja melkoinen harjoitus se olikin! Alle Tikkurilan Otex-tartuntapohjamaalia, ja päälle saman firman Empireä, joka onkin erityisesti sivellinlevitykseen tarkoitettu. Tiksotrooppisena eli hyytelömäisenä maalina Empire tasoittuu hyvin, ainakin silloin kun asiansa osaa… Hieman harjoitusta homma vaatii, ja hyvät, oikean kokoiset siveltimet, mutta oikea tekemisen rytmi löytyy kyllä, tällä kertaa jossain kolmannen maalauskerroksen kohdalla. Maalia ei saa olla liikaa eikä liian vähän, ja vain tekemällä oppii mikä se sopiva määrä on. Maali lähtee nopeasti kuivumaan, joten hetki on aikaa siveltimellä varmistella että maalikerros on sopiva ja sitä myöten tasoittuu kauniisti. Jos liian kauan työstää samaa kohtaa, alkaa työ tuntua tahmealta, sivellin ei enää samalla tavalla liu´u, ja pintaan jää siveltimen jälkiä, mikä ei tässä tapauksessa ollut tarkoituksenmukaista. Jos maalipintaan ei ole tyytyväinen, sen voi onneksi aina hioa pois ja tehdä uudestaan!
Crinolette tuolin muotoilu on ihastuttava, minkä lisäksi tuolissa on hurjan hyvä istua. Koska muodot ovat monestakin suunnasta niin herkulliset, kiikutin valmiin tuolin koulun valokuvastudioon, jossa visuaalisten aineiden opettaja kunnon järkkärikameralla ja kädestä pitäen neuvoi kuvien ottamisessa. Jatkossakin jätän totisemman kuvaamisen ammattilaisten harteille, mutta oli hauska nähdä miten tuolin yksityiskohdat pääsevät esiin, kun taustalla eivät pilkota kaikki verstaan lukuisat työvälineet, ja kuvaamiseen keskitytään.
Olipa jälleen opettavainen ja kiinnostava työkohde, asiakkaalle iso kiitos luottamuksesta 🖤
